sunnuntai 9. marraskuuta 2008

ILO ja ONNI

Meillä on kaksi uutta perheenjäsentä! Olimme saada koiranpennun, kiitos Marian ja Phillin... mutta tähän taloon ei saa ottaa eläimiä. Tänään haimme markkinoilta kaksi kultakalaa, innostuneina eilisillasta = olimme Kallisilla kylässä ja he olivat juuri hankkineet muutaman kultakalan ulkoaltaaseensa.

Saanko esitellä: meidän perheen Onni ja Ilo! =)


Tässä vähän kuvia eilisestä. Kalliset asuvat Bribie Islandilla, paratiisisaarella, ihanassa kodissa. Koti on aivan meren rannalla.


Lapset saivat kalastella, mikä oli aivan mahtavaa vuoden tauon jälkeen, kaikille, mutta erityisesti Otsolle! Rauskut hyppivät vierellä, ihania luontoelämyksiä!

Valtteri ja Otso.


Ari laittaa Almalle syöttiä.


Jani koitti illalla saada kaunista sointia didgeridoosta. Kaisa osaa soittaa sitä, hän sai sen soimaan niinkuin kuuluu, todella vaikuttava ääni. Janin saamat töräykset kuulostivat lähinnä -anteeksi- isoilta pieruilta. =)


Emäntä ja isäntä; Kaisa ja Ari.


Tänä aamuna lapset etsivät kultakaloja altaasta. (Näistä siis mekin saimme kipinän Iloon ja Onniin.)


Vauvan viihdytystä!


KIITOS kaikesta, Kaisa ja Ari! =)


Täällä on ihmeellisen rauhallinen hetki... Kaksi isoa tekevät suomalaisia koulukirjojaan, Osmo on Jaylanin kanssa elokuvissa, Jani ja Amos nukkuvat. Laitanpa kuvaksi Kallisilla ottamani kuvan etupihalta. ..."oommmmmmmmmmmmmmmmmmm"... =)


lauantai 8. marraskuuta 2008

Synttäreillä

Osmon prep-kamulla Dakotalla oli synttärit. Täällä on yleistä järjestää lastenkutsut puistoissa. Niimpal kätevää! =) Ei tarvitse siivota kotia ja ääntä mahtuu ulos niin paljon kuin jaksaa nauraa, kikattaa ja kiljua! Osmo saa varmaan pitää omat syndensä kk:n kuluttua samaisessa puistossa, ihan nurkan takana.

Sankarista ei tietenkään ole kuvaa... olin liian kiinnostunut muista äityleistä, unohdin kuvata häntä. =)


Mutta muutama yleiskuva tässä...tämä on "Blue whale park", valaat ovat suihkulähteitä.


Jai ja Lucy, kaksi Osmon tosi hyvää kaveria.


Leikkejä.



Lahjojen jakoa.


Sapuskaa.


Kakunleikkuuta. (Dakota vasemmalla turkoosi-lilassa uimapaidassa.)

Fingelskaa

Otteita keskusteluistamme...

"Tänään on kauheen korkee humidity." (kosteus)

"Osta cheeseä ja grapesejä." (juustoa ja viinirypäleitä)

"Oliko se kallis mattress?" (patja)

"Äiti, mul on huomenna presentation." (esitelmä)

"Mommy, can I have some milk, please!" =)

Niin sse vaan tulee suomesta ja englannista fingelskaa ajan mittaan!

Olemme suht koht tarkkoja, muttemme nipoja kielen käytön suhteen. Yritämme puhua 100% suomea kotona, mutta olemme huomanneet, että nyt reilun vuoden jälkeen jotkut sanat vaan tulevat vahingossa helpommin laueisiin enkuksi kuin suomeksi. Ei sentään ole aksenttia vielä. =) Siis suomessa, enkussa TODELLAKIN on. =D

perjantai 7. marraskuuta 2008

Mööpelivalssia

No tässä nyt lähinnä meidän ex-suomivieraille postaus... =)

Eli tällaiset kirjahyllyt ostimme ja ne on tässä tietskahuoneessa. Amoksen hoitopöytä ei enää törötä keskellä lattiaa vaan se on järkevämmin kiinni seinässä. =) (Ne verkkohyllyt tästä siirtyivät lasten leikkihuoneeseen.)


Tilavampaa siis ilman hoitopöytää...


Se iso lipasto tuosta ylläolevasta tilasta siirrettiin takaoven viereen.


Entinen Alman huone on nyt lasten nukkumishuone; helpompi pitää siistinä ja silleen... (Kuvaa ei nyt, mutta siis entinen Osmon huone on nyt leikki/askartelu/tavarahuone, siellä on pöytä ja ziljoona hyllykköä.) Lasten nukkumishuoneesta huippulaadukas pikalaukaisukuva illalla, olkaa hyvä.


Otson huone on melkein tyhjä, koska mummi ja vaari tulevat jo parin viikon päästä; valmiina heille. =) (Henna ja Otto...kyllä teillekin jostain tilaa tehdään!) =)=)=)

Sitten vielä vähän laitettiin tavaroita nätisti esille; tulee viihtyisämpää.


Täällä on kuuma. (Joko kyllästyttää aihe, toivottavasti ei, koska tulemme varmaan puuskuttamaan aiheesta seuraavat 6 kk.) =) Jani lähti hikeä virtaavana töihin. Kohta haen lapset koulusta, uimakoulupäivä, mutta rauhallinen ilta. Huomenna onkin taas menoa ja meininkiä! =)

Ihanaa viikonloppua kaikille!!!

p.s. Mamma; sulatin tämän päivän yllätysruuaksi lapsille pakastimesta sun viimeiset stroganoff-annokset.

torstai 6. marraskuuta 2008

Kuulumisia taas vähäsen

Se on kevät nyt! Hiki, kuuma, lämmin, tukala, hakee varjoa, käy uimassa, suihkussa, uimassa, suihkussa! Amosta kylvetetään ja uitetan virkistykseksi, tuuletin puhaltelee vilvoittavasti tässä vierellä. Tällainen kortti Suomesta tuntuu ihanan viileältä! =) (Kiitos Tanja!)


Koti tuntui vieraiden lähdön jälkeen tyhjältä pari päivää, muttei enää. Nyt on taas tällaista! Oman perheen arkea ja ihan täyttä! =)

Kovasti puhumme mammasta, pappasta ja Sirpasta nyt, kun vierailu on tuore. Joka päivä tulee mieleen jotain. =) Ja kiitollisia olemme vierailuistanne!

Pihapuumme alkaa kukkia! Pian se on punaisenaan taas. Tosin eilen työmiehet leikkasivat puolet oksista pois, että ehkei loisto ole ihan samanmoinen tänä vuonna.


Noh...mitäs täällä on tehty...siivottu! Meillä oli mattopesu maanantaina, joten kaikki makuuhuoneet piti tyhjentää. Teitä suomivieraita varten yritän ottaa vaikka kuviakin huomenna; ette usko silmiänne. =) Sitten oli vuokratarkastus keskiviikkona.

Almalla on ollut paljon kouluprojekteja ja tanssiharjoituksia, nytkin on puoli kuuteen asti koululla kenraaliharjoituksissa. Tässä hän väkrää eilen ilalla projektiaan, jonka esitti tänään.


Edelleen Almalla on esitys kerran viikossa. Tämän termin aihe oli ravintolan perustaminen. Alma "perusti" Avaruusravintolan. Sinne on suunniteltu menu, sisustus, radiomainos, lentolehtisiä jne. Tuo yllä oleva on siis sen ravintolan pienoismalli.

Lotta oli meillä leikkimässä eilen ja sai vihdoin odottamansa vyöhyketerapiahoidon, vähän lyhyen version, että sai kokea, minkälaista se on. Tykkäsi kovasti kikatuksesta päätellen. ;)


Moneen asiaan on nyt tottunut täällä siten, että täkäläiset tavat tuntuvat luontevalta, eikä vaikeilta, hankalilta tai kovin erilaisilta. Välillä kuitenkin muistaa, miten jokin olikin eri tavalla Suomessa. Tässä taas yksi esimerkki... kaupasta saa vehnäjauhoja ja grahamjauhoja! Jos haluaa muuta, pitää mennä luontaistuote- , luomu- tai "terveysruoka"kauppaan. Tarvitsin ruisjauhoja, ruishiutaleita, ohrasuurimoita jne., ja marketin jälkeen piti käydä nurkan takana erikoiskaupassa niitä hakemassa. Näin se on täällä! En muuten valita aiheesta, niissä on ihan kiva asioida, kunhan kertoilen asian laitoja aussilandiasta. =)


Joulu lähestyy; joulutähtiä ja amarylliksiä ei tarvitse ostaa kukkakaupasta, niitä voi ihastella kävelyretkillä. =)


Me kävimme piiiitkästä aikaa kaksin kävelyllä. Oli ihana ilma ja rannassa aivan ihana tuuli.


Matkalla näkyi frangipaneja, niiden tuoksu on huumaavan kaunis!


Näitä kaunokaisia kasvaa naapurin pihalla.


Olen nyt ottanut vapaata opinnoista vähäksi ajaksi, olen mennyt tosi lujaa ja nyt piti lyödä jarrut pohjaan! Huomenna kuitenkin on hierontatyöharjoittelua taas, tosin viimeinen kerta; jee! =) Sitten on enää vyöhyketerapiaharjoittelut. Ja muutama tentti... Janin töissä ensi lauantaina on ekat kisat poikien kanssa tänä vuonna. Kausi taas vinhasti käynnissä. Lapsilla kaikki hyvin!

Kuullaan taas! =)

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Vilkasta elämää

Välillä ei tapahdu yhtään mitään ja välillä taas tapahtuu niin paljon, että on ihan kuin olisi hypännyt johonkin elämän pikajunaan. Tiedätte varmaan, mistä puhun, kai se on meillä jokaisella sellaista aina välillä!

Muutama valittu poiminta tässä viime päivistä...

Hmmm... aloitetaan vaikka tästä. Papan ja Sirpan viimeinen ilta, torstai.


Perjantaina pappa ja Sirpa sitten lähtivät. Minä hyvästelin heidät jo aamulla aikaisin, ennenkuin lähdin työharjoitteluun. Pojat menivät kouluun ja hyvästelivät heidät myös aamulla. Alma meni kentälle asti Janin ja Amoksen kanssa. Tämän kuvan Jani nappasi lähdön hetkellä.


Lämmin kiitos seurasta ja erityiskiitos Sirpalle kaikesta avusta!

Itse tein 6 hieronnan päivän, mikä tarkoittaa sitä, että enää 2 hierontaa ensi viikolla ja se työharjoittelu on tehty. Vyöhyketerapiaharjoittelu alkaa parin viikon kuluttua. Harjoittelu on mennyt mukavasti. Se ei ole ihan helppoa... vähän jännittää aina aluksi, saako "rugbypelaajan karvaiset pakarat" *heh heh* vai helpomman... niska-hartiat... =) Myös enkun kieli jännittää välillä itse hieronnan lisäksi. Mutta sitten se vaan alkaa rullaamaan itsestään ja olen vastaanottanut kiitollisena todella ihanaa palautetta asiakkailta. =)

On vaikea selittää sitä oloa, mikä antaessa hierontaa on. Olen kertonutkin kavereille täällä, että se on itselleenkin kuin meditaatiota tai terapiaa. Hieno tunne. Sitä ei voinut tietää etukäteen...

No, sitten illalla menimme katsomaan Halloween-kulkuetta Manlyyn, mutta myöhästyimme... törmäsimme kuitenkin Kallisiin ja Ruutuihin. Sieltä jatkoimme Ruuduille, jonne meidät oli kutsuttu Halloween-bileisiin. Kuvaaminen unohtui... Alma oli Hermione, Otso oli tekaissut "kipsin" käteensä ja Osmo oli Ben Ten Merja-emäntä oli upea pinkissä tukassaan, harmi, ettei ole kuvia. Tässä pari kuvaa kuitenkin syötävistä, mitä veimme sinne... Alma voitelee pullakäärmettä, joka on matkalla uuniin. Alempana "jättiläisen hikisiä isovarpaita".

Lauantaina Jani oli kisoissa Sunshine Coastilla. Myöhemmin iltapäivällä minä, Alma ja Lotta ajelimme sinne naisten ja lasten iltapäivää viettämään. Oli ihana nähdä ihania naisia ja lapsukaisia! Virkistävää!!! Katille vielä onnea! =) Ja Elinalle kiitos, kun saimme tulla kotiinne. Ja muille kiitos seurasta! (Kiitos kuva"lainasta", Kaisa.) Kuvassa Kati, Elina, määä, Reeta ja Daniel. Paikalla oli myös Ulla ja Kaisa. Lapsia oli -monta! =)


Otso oli Kallisen Valtterin luo leikkimässä Bribie Islandilla. Hain hänet kotimatkalla. Lotta olikin meillä yötä ja Osmo sai olla Ruudun Valtterin luona yötä. Kaikille kivaa! =) ... ja meillä aikuisilla pää piukassa asiaa...kuka pitää viedä, kuka hakea, milloin, mistä, minne... Huh huh! =)

Lotta kosi aamulla Amosta oikein sormuksen kera. Amos suostui...leikisti. ;) Lotta pohdiskeli, että voi voi... taitaa mennä kuitenkin vielä 20 vuotta ennenkuin hän saa niitä kovasti toivomiaan lapsia!


Muita juttuja...

Aurinko on nyt jo polttava. Olkapäät kärähtävät tunnissa, jos ei ole suojaa. Kaikella on AINA toinen puoli... ihanan auringon valolla, lämmöllä ja energiallakin! (Merja kertoi, että 80% queenslandiläisistä sairastuu melanomaan. En tiennyt, että luku on niin suuri.)


Lopuksi vielä mammalle se kukkiva jakarandapuu! =) Se on minulle Australian symboli. Rakastan sen värejä, muotoja ja kukkia! Se on kuin kukkiva sinikellopuu!



Me totuttelemme tyhjältä tuntuvaan kotiin. 3 kk meillä on ollut vieraita. Nyt on 3 viikon paussi! No, puuhaa riittää... tänä aikana hoidamme asioita, jotka ovat jääneet, kun olemme nauttineet niin vieraidemme seurasta. Ja tenttiäkin pitäisi taas.... Tein kaksi tenttiä VIIME viikolla, johan lomailun pitää riittää! =)

Noin 3 viikon kuluttua siis saamme tänne MUMMIN ja VAARIN! =) Tervetuloa teille! =) Me odotetaan teitä ihan pikkasen vaan. ;)

Ja sitten 5 viikon kuluttua... HENNA ja OTTIS! Tervetuloa jo teillekin! Kyllä meidän nyt kelpaa!

Nyt pitää mennä vielä vähän siivoamaan...meille tulee huomenna matonpesijät. Täällä on LATTIAMATTOJA jokaikisessä kodissa, ainakin makuuhuoneissa. Pitää siis lähteä keräämään viimeiset legot, kuulat, narut, aarteet, palikat, parittomat sukat ja omenanrontit lasten lattioilta! =)