lauantai 31. toukokuuta 2008

Kevät Suomessa, syksy Australiassa

Sain jokin aika sitten sähköpostin, jossa Jossu (jolta myös lupa tämän julkaisuun) kertoili mukavasti arjestaan kahden lapsen kanssa ja kevääseen heräävästä Suomesta. Sitä oli ihana lukea ja tuli sellainen olo, että kaikkea ei tarvitse kokea itse paikan päällä. Tunnelman voi aistia niin hyvin esimerkiksi tällaisesta kuvauksesta. Tässä ote tekstistä:

Valkovuokot lopettelevat kukintaansa. Voikukat ovat parhaimmillaan. Vaahterat kukkivat. Hevoskastanjat ja paratiisiomenapuut ovat nupulla. Tulppaanit helottavat puistoissa. Mustikka kukkii. Oravanmarjat pienillä nupuilla. Koivuissa on paikoin lehtiä jo niin paljon että ne havisevat tuulessa. Ihanaa kun tulee taas valoisa aika.

On ollut kiva lukea myös muita sähköposteja, kortteja ja kirjeitä, joissa kuvaillaan keväisiä asioita. Yksikään ei ole kirjoittanut, että kevät tuntuisi tylsältä. =) Tai että valo häikäisisi liikaa... tai että lämpö olisi ahdistavaa. ..

Hassua on, ettei kokemuksia voi jakaa yhtäaikaa. Nyt me välillä palelemme, eikä aurinko edes lämmitä aina. Mutta kun aikanaan Suomessa koittaa taas syksy, me emme voikaan samastua siihen, kun sitten täällä alkaa taas olla kuuma ja mennään vielä kuumempaa kohden samaan aikaan kuin Suomessa valmistaudutaan talveen, tsempataan itseään kestämään pimeyttä ja toivotaan lumista talvea.

Tässä kuvassa oltiin lähdössä Janin kanssa kävelylle, kello oli jotain 10-11 ja fleece-takki ei ollut yhtään liikaa.

Nyt just on aika lämmintä ulkona pitkästä aikaa! Kallisen Valtteri on leikkimässä meillä, siskollaan on voimistelukisat tässä melkein naapurissa. Tässä Valtteri ja Amos tutustuvat.


perjantai 30. toukokuuta 2008

Sitä sun tätä -taas!

Moiiii! Mammalla on tänän viimeinen työpäivä, sitten alkaa IKUINEN VAPAA, eli ns. eläkevuodet! =) Hengessä mukana!!! Nina ja Jani

Glitter Graphics



ONNEKSI OLKOON, MAMPPI!!! =)=)=) O, A, O ja A


Glitter Graphics


Janilla sujuu työt mukavasti Ipswichin rautatiemuseossa. Siellä tehdään lapsille näyttelyä. Jani ripusti tänään 5 tuntia luutia ja patoja! =) Ei ole kuvia sieltä ainakaan vielä, niin laitetaan pari muuta kuvaa.


Viimeiset rutistukset tenttiin muutama päivä sitten...olisi nekin voinut jättää rutistamatta, kun olisi tiennyt tentin tason. =) (Ja äiti pyysi laittamaan enempi kuvia tyttärestään...) =D


Kävin suunnittelemassa opinto-ohjaajani Jazzin kanssa tulevia opintoja ja harjoittelujaksoja. Amos pääsi koko ajaksi Jazzin syliin. =)


Aksusta ja Osmosta kiva kuva lukemassa... olen jo päivissä sekaisin...taisi olla eilen.


Tänä aamuna koulumatkalla pudotettiin kirjastokirjoja palautuslaatikkoon.


Ja Almalla oli kamera koulussa, kun oli Roosiksen läksiäiset. Tässä koko poppoo! (Kuvasta muuten näkee kaksi vaihtoehtoa koulupuvulle; tummansini-keltainen "sporttipaita" tai vaaleansininen paitapusero/hame.)


Amos on vahvasti osa laumaa, vaikka on ollut kanssamme vasta vajaa 4 kk. Alman piruetit naurattivat hänet näännyksiin, mutta jälkimaininkeja saatiin vielä videolle. =)



keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Kaikenlaista pientä uutta kuulumisissa

Ensinnäkin tänään on Alman nimpparit, ONNEA KULTSI! =) Tässä aamun kakkua. Osmo koristeli innoissaan.


Toiseksi, mun tentti on OHI! YES!!! Nyt on taas energiaa suunnata muualle ja voi tehdä kaikenlaista ilman, että koko ajan takaraivossa takoo "pitäisi lukea". Toivottavasti muistan jatkossa, että nää tentit on HELPPOJA! Yliluin tähänkin totaalisesti... mutta hyvä niin päin toisaalta... taso vaan on niin eri kuin Suomessa, enkä ole vielä tottunut siihen. Pidän noin 2 viikkoa lomaa luvuista... ei tässä muuten mitään lomailla... =) Yksi ihana "syy" siihen kuvassa:


Osmo jäi tänään kotiin. Jos olisin tiennyt tän päivän energiamääränsä, olisin vaikka kantanut hänet kouluun... =) HUH! Tässä hän on nelikätinen punainen hirviö...


Tässä hän on silmätön hirviö... Tiedän...kuulostaa kauhealta... mutta tämmösiä ovat 5-vuotiaat pojat!!!



Onneksi ne ovat vain osia kokonaisuudesta, sanoo äiti, joka ymmärtää enemmän esim. näistä touhuista! Tässä on koala metsässä.


Kolmanneksi... Jani on töissä Ipswichissä Rautatiemuseossa tästä päivästä asti ensi viikon loppuun. Häntä ei siis paljon näy... lähtee n. 5 ja palaa ruuhkasta riippuen, mutta todennäköisesti aikaisintaan klo 17.

Neljänneksi... Amos sai ekan kerran lusikasta riisipuuroa aamulla. Voi että hän tykkäsi! Ei yhtään ihmetellyt tai yökkäillyt... maiskutteli, nieli ja lopuksi hymyili. (Kuvat olivat surkeita.)


Meille on muuttanut tavaraa kahden ystäväperheemme muuttaessa pois Australiasta. Kuistilla asuu nykyään pieni bijardipöytä.


Eilisestä vielä pari kuvaa... Aiheena:


Alman luokkakamu Jessica oli siskonsa Kaitlinin kanssa meillä ja he mm. leipoivat suklaakakkua ja banaanimuffinsseja.


Suklaakakku ei ole vissiin tarpeeksi makeaa, kun siihen piti tehdä öklö kuorrutus...mitä piti myös kokeilla kynsilakkana...


Valmista tuli!

maanantai 26. toukokuuta 2008

Lisää villasukkia, ihanaa!

Kiitos mummi ja vaari! Paketti tuli perille tänään!


Ihania villiksiä jo käytössä, kuten näkyy:


Ja muutakin paketin sisältöä käytössä:


Tässä pienet pojat menossa nukkumaan uusissa paidoissaan. Osmo lukee ensin itsetekemäänsä iltasatua "lapsista, jotka aina vaan sekoittavat, eivätkä koskaan siivoa" *kröhöm* ... mistäköhän on aiheen keksinyt?!?


Ja sitten kirjasta satua...


...viimein tuli unikin. =)

Äiti-poika-päivä

Meillä nämä äiti + 1 lapsi -perinteet jatkuvat. Lapset ( ja äiti) vaan joutuvat odottamaan niitä enemmän kuin aiemmin, kun ei ole lapsenvahteja, niinkuin Suomessa oli ja lapsiakin on enemmän. =)


Mutta oli meillä kivaa!!!

Keilaamista, shoppailua...mm. fleece-takki ja muuta lämmintä...ja syöminkejä, niin ja tietty kaupunkikruisailua, kun äiti menee usein oikeaa tietä, mutta väärään suuntaan ja taaaaas käännytään ympäri. =D


Samasta aamusta kuva, kun pienet pojat jutustelee.


Muu perhe oli käynyt mm. puistossa. Iltapäivällä menimme sitten vielä kaikki lähipuistoon koripalloilemaan. Osmo kylläkin siirtyi pelaamaan rugbya noin kolmikymppisen maorimiehen kanssa. He olivat hauska pari!!! Kameraa ei ollut mukana.

Nyt klo on 9 aamulla ja ulkona 9 astetta lämmintä. Nyt kaipaa saunaa, takkaa ja lämmitettyjä taloja. =)

lauantai 24. toukokuuta 2008

Ihan vaan kuulumisia ... aika sekalaisia... =)

Elämä on ihmeellistä, kun se täyttyy niin monenlaisista asioista. Viikko tuntuu nykyään päivältä. Toki sitä tekemistäkin riittää... mutta niin paljon tuntuu aina jäävän tekemättä..kuten kirjeitä Suomeen, ystävien tapaamista täällä... jotain mieluisaa puuhaa...

No... mulle tulee hengähdys tiistain jälkeen, kun se vaikea tentti on ohi. Pidän sitten pari viikkoa breikkiä. Lapsilla on koulua vielä 5 viikkoa. Sitten on 2 viikon loma. Janillakin on vähän lomaa sitten...ei pitkää, mutta vähäsen. Kivaa!

Tässä siis vähän kuvia ja muutama valittu juttu muutaman päivän lukuisista tapahtumista. =)

Aksu oli eilisen meillä. Tässä pojat hakemassa jätskiautosta jätskiä.


Ja tässä kaverukset syömässä sitä.


Osmo oli sitten yötä Aksun ja Tuomaksen luona.

Tänä aamuna Jani tuli töistä ja nappasi meistä kuvan, kun olimme istumassa portailla auringossa, kun sisällä talossa oli jäätävää. Alma opettaa mulle tässä jotain koulussa oppimaansa sanaleikkiä.


Amokselle puhkesi muuten tänään toinen hammas! =)

Tänään kävimme kuukausia suunnittelemallemme reissulla Mt Coot-tha:lla . Se on ihan Brisbanessa... vuori siis. IHANIA näköaloja ja luontopolkuja. Pakoon hektisyyttä. Olikin rentouttavaa ja virkistävää...yleensähän luonnolla on se vaikutus ihmiseen!!!


Vanhojen kultakaivosten luota.


Pari porrasta... ei haitannut, vaikka jäi jumpat tänään jumppaamatta. ;)


Vanha kaivosvaunuradan pätkä.


Näköalapaikalta. Taustalla siis Brisbane City. Näkyi kyllä Wynnumikin. Täällä oli muuten kahvila ja ravintola. Aikamoiset näköalat ...ihanaa... tänne ajattelimme tulla ainakin joidenkin Suomi-vieraiden kanssa. =)


Brisbane-joen pätkä.


Lapsista kuvia... =)





torstai 22. toukokuuta 2008

Amoksen terveisiä

Tänään saatiin napattua kuva hampaasta. =)


Täällä Amos köllii ja odottelee isovanhempia. Teistä on hänelle kerrottu, ei ihan tajua kuulemma, kun ei ole nähnyt. ;) Onneksi kaikkien liput on jo ostettu ja tulo siis varmaa!!! =)



-Mahan päällä muuten purulelu, minkä ostin tänäaamuna. Ajattelin kaupassa: "Harmi, kun ei oo sinisiä, täytyy hakea muualta."... Mitä oikein ajattelin! Ostin sen siis kuitenkin. Voihan pojallakin olla vaaleanpunainen purulelu! On varmaan monta asiaa, jotka ovat alitajunnassamme vahvoina ja vaikuttavat päätöksiimme ihan turhaan ja perusteettomati. Suuremmatkin asiat kuin vauvan purulelut! =)

Lähikuva vielä söpösistä villasukista, mitkä saapuivat eilen postissa!

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

No voi ihme!

Amoksella on puhjennut hammas!!!

Täytyyhä se heti raportoida mummuille ja mammoille ja muille, keitä kiinnostaa Amoksen suuvärkki!!!

Pari päivää sitten ihmettelin, kun hän pyörittelee kieltä niin hassusti ja koko ajan. Sitten oikein välähti... noinhan vauvat tekevät, kun he tekevät hampaita. Sieltä kuulsikin ihan oikea hammas! Tänä aamuna se sitten puhkesi!

Kuvaa siitä en ole saanut, eikä se juuri näkyisikään vielä, mutta nyrkki maistuu...ja kaikki muukin... peiton nurkka, hiha, äidin käsi...mikä tahansa!


Tuli sellainen olo, että "kohta poika muuttaa pois kotoa"... *ha ha* Ehkei ihan vielä... opettelee nyt varmaan vielä ainakin istumaan, konttaamaan, kävelemään, puhuman, syömään, potalle.... jne! Mutta OLO oli sellainen, että hui, kun vauvat kasvaa nopeasti!

Kiitän samalla paketeista, jotka saapuivat tänään! VILLASUKAT KOKO PERHEELLE! Kiitos, Henna ja Hennan äiti!!! =) Minä lähdin tänään jumppaankin villikset jalassa!!! Olivat kauniita ja LÄMPÖISIÄ!!! =) Ja KIITOS Marja Muumi-lahjoista vauvalle ym. ja kirjeistä kiitos teille molemmille!!! Muiskis!

Tässä osa pakettien sisällöstä... Lakupiiput menivät lasten lunch boxeihin tänään, kahdet villikset ovat jaloissa, siksi ei kuvassa...mulla ja Amoksella. Turun Sanomatkin oli muuten eksoottista luettavaa! Ja KIRJA ihana...



Kuulemisiin!!! =)