keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Sadepäivän kuulumisia lyhyesti

Ihan kun mummi ja vaari olisivat olleet paljon pidempään kuin yhden yön. Amoskaan ei ihmettele yhtään, keitä meillä nyt asuu, vaan naureskelee molemmille kuin olisi heitä tavannut koko ikänsä.

Tässä Amos puettuna tytöksi, "tekemässä rubikin kuutiota" mummin sylissä.


Me olemme käyneet tänään rantakävelyllä ja vähän kaupassa. Mummi on koko ajan tiskiharjan tai imurin varressa... mikään ei siis ole muuttunut. =) No, ihanaa apuahan se vaan on, kelpaa kyllä! =)

Meidän perheemme nautiskelee suut muikeana ruisleipää ja lapset herkuttelevat suomikarkeilla. Aamukaffe oli Kulta Katriinaa ja illalla lueskelin sängyssä Kotiliettä, Kotivinkkiä, Joululehtiä jne.kasapäin! Alma on nenä kiinni uudessa kirjassa ja pojat lukevat Akuja. Kuvailtu ei nyt olla paljonkaan, täällä on satanut melkein koko päivän. Mutta kyllä taas räpsitään kuvia, kun tulee kauniimpaa. Laitetaan nyt julisteesta kuva, joka löytyi Alman saaman Koululainen-lehden välistä. Se on Amoksen hoitopöydän vieressä, poika saa naureskella ukkeleita vaipanvaihdon yhteydessä. Rok rok! =)


tiistai 25. marraskuuta 2008

No nih! Nynne on täällä!!! =)

Lapset pitivät vapaapäivän koulusta, koska meillä oli kiva lentokenttäkeikka edessä aamulla; haettiin MUMMI ja VAARI meille 3 kk:ksi!!! Ovat siis päässeet perille, tiedoksi Suomeen.


Mummi ja Amos tutustuvat toisiinsa.


Isä ja poika. Sukulaisuudesta ei voi erehtyä! =)


Tervetulomaljat juhla-aamiasella!

Osmolla oli paljon asiaa!!! Otso ja Alma malttoivat antaa hänelle suunvuoron, kun oli vähän pakko. He ehtinevät 3 kk aikana kertoilla omat juttunsa. Osmo kertoi, "mää en ole enää 4-vuotias, mää oon jo 5"... Hyvä, että huomautti! ;) Ja kertoili kaiken muunkin mieleen tulevan.

Nyt vaari lepäilee, mummi tiskaa ja me muut nautimme heidän läsnäolostaan!

Kuvia ja juttua luvassa lisää lähipäivinä! =)

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Poimintoja ja lörpötystä

Amos nukahti tähän kantoliinaan ja on pysähtynyt hetki. Minäpä poimin sekalaisia kuvia/tapahtumia viime viikon sisältä.

Otso valittiin "viikon pelaajaksi" koulun joukkueessa viime viikolla, se oli "jippii-juttu"! Nyt justkin hän on Janin kanssa lähikentällä pelaamassa. Rugby on nyt tosi "in"! (Koulun viikkotiedotteessa lukee kuudennella rivillä Player of the Match: Ottso.)


Eilen meillä oli pitsapäivä. Jokainen saa aina valita omat täytteensä, niin kaikki voivat todeta, että "onpas ihanaa". Lapset eivät voisi todeta niin, jos joka pitsassa olisi homejuustoa ja sipulia, Jani ei voisi todeta niin, jos täytteessä olisi esim. tonnikalaa ja minä en toteaisi niin, jos pitsassa olisi jauhelihaa. =)


Jämätaikinasta tehtiin siemenleipä (jauhoina grahamjauhoja, ei pelkkää valkoista...vinkki vinkki...).


Meidän perheen "juttu" on välillä keskustella jostakin aiheesta rauhassa pohdiskellen, vuorollaan. Lapset tykkäävät siitä kovasti, Osmo suorastaan rakastaa sitä. Ja se on hyödyllistäkin vähän vahingossa, tulee käytyä läpi kaikkien perheenjäsenten tunteita, ajatuksia, sen hetkisiä tilanteita ym. ihan luonnollisesti. Jokainen saa puheenvuoron, eikä häntä saa keskeyttää. Osmo aloitti eilen spontaanisti mussuttaessamme pitsaa. Valitsi ensimmäiseksi aiheeksi "mistä tykkää", seuraava oli "mistä ei tykkää" ja sitten oli mm. mitä rakastaa, mitä pelkää, mikä on hyvin elämässä, mihin haluaisi muutosta ja miksi jne.

Tässä lapset mietiskelevät ja yksi VIITTAA puheenvuoroa. =) Se ei kyllä ollut mitenkään säännöissä... *heh* (Ja kyllä meillä yleensä jutellaan ihan normaalisti, joskus juttelemme näin...se on vähän niinkuin peli oikeastaan... perhepeli... tai perhepalaveri...)


Viime viikolla Jani oli lasten kanssa työkamunsa Hugh:n luona, tässä sieltä yksi kuva.


Ja viime viikon treeneistä aivan mahtava kuva. Yksi poika nappasi kalan kesken soudun paljain käsin... vähän hitaita nämä aussikalat... niinkuin kärpäsetkin. Suomivieraamme naureskelivat, ettei näitä kärpäsiä tarvitse edes yrittää yllättää, ne ovat niin laiskoja ja hitaita, että voit vaan napsia niitä ilmasta. =)


Uintikuva eilispäivältä.


Osmosta vielä...hän tarkoitti, että "haluaisin kovasti tämän vihon" tai "tulisin tosi iloiseksi, jos saisin tämän vihon"..., hän sanoi, että "mä ihanaisin tän vihon". =) Haitanneeko tuo, jos virallinen suomenkieli heikkenee, kun kieli on noin kuvailevaa ja ymmärrettävää... Osmostahan voi tulla vaikka runoilija. =)

No, ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Iloista joulunodotusta myös kaikille. Ainakin Suomessa varmaan on jo alkanut pikkujoulut tai ainakin ekat piparit on leivottu ja kynttilät kaivettu laatikoista...tai haettu Raision uudesta Ikeasta. ;) Täällä kyllä myös joululaulut raikaa kaupoissa ja koristeet ym. kertovat, että joulu lähestyy, mutta se ei TUNNU siltä! =) Hiki valuu, varvastossut lätisevät, ahmitaan vesimelonia ja ananasta. Mutta kyllä me taas teemme täydellisen suomalaisen joulun...laatikot ja muut paistetaan takuuvarmasti.

Ai niin ja Amos kyllä "esikävelee". Hän on tänäänkin ottanut kymmeniä askelia, mutta yleensä noin 2 kerrallaan. =) Hän seisoo ihmeissään ja tasapainoilee käsillään ilmaa hapuillen. Sitten hän kävelee ikäänkuin itsensä ympäri niin, että vasen jalka pysyy paikallaan, oikeaa siirtyy ympäri, ympäri, ympäri... Ei ole ollut akkua videokamerassa, joten video viipyy vielä vähän.

Ja loppuun vielä, just juteltiin teidän kanssanne, eli ekstraterkut vielä Hemulille, Idalle, Maunolle, Joonalle ja Otolle!!!

Ja ihan loppuun vielä... se myrsky, minkä kuvailin komeaksi ja mahtavaksi, oli kyllä sitä, mutta se on tehnyt kovasti myös tuhojaan... Tästä voi esim. kuunnella pätkän uutisointia. Esim. serkkuni Maria ei lähtenyt töihin yhtenä päivänä, kun kaikkia Ipswichiläisiä kehottiin pysymään kodeissaan, Janin koulun yhden oppilaan äiti on kuollut, joku mies on huuhtoutunut viemäriin ja muuta traagista...tuhannet kodit ovat kärsineet jne. Mä menin yhtenä päivänä kouluun ja parkkipaikka oli täynnä mutaa. ) Siis iso alue niin oli mudan peitossa... haju oli kauhea.) Noh, nyt lopetan lörpöttelyn, moikka! =)

perjantai 21. marraskuuta 2008

Terveiset koulun tanssijuhlasta

Koululla oli tänään tanssijoiden juhlaesitys! Oli hieno ilta! 4 tanssiopettajaa oli tehnyt todella suuren työn ihan vapaa-ajallaan. Opettaneet yli 200 lasta tanssimaan, monta eri esitystä ja tosiaan, kaikki asut sun muut he suunnittelivat itse. He myös tekivät osan asuista, mutta vanhemmat auttoivat tässä onneksi heitä.

Almaa jännitti kovasti, mutta hän tuntui kuitenkin nauttivan esityksestä leveästä hymystä päätellen. Alma oranssissa asussa.


Opettajatkin esiintyivät ja laittoivat meidät katsojatkin tanssimaan "staying alive". Se oli HAUSKAA! =)


Tässä vielä grande finale, jossa kaikki ryhmät esiintyivät yhdessä. Lavalla siis osa porukkaa, lavan edessä osa, ei oikein näy hyvin...


Mummin ja vaarin kuvat ovat jääkaapin ovessa ja Amokselle kerrotaan joka päivä, että "tässä on mummi ja vaari ja kohta ne tulevat sua katsomaan". =) (Kuvat lähetti muuten Maj Britt Norjasta.) Pari päivää lähtöönne... varmaan vähän jännittää! =)

TERVETULOA JA HYVÄÄ MATKAA!!! Kohta nähdään! =)

Blogitunnustus





Blogimaailmassa kiertää monenlaisia tunnustuspalkintoja. Me saimme Lissun blogista tällaisen. Lämmin kiitos! =)

Näitä kuuluu laittaa eteenpäin, tässä säännöt.

Säännöt:1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.3. Nimeä seitsemän muuta ja linkitä heidän bloginsa.(määrä vapaa)4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Minä en voi (ainakaan vielä) linkittää Lissun blogiin, koska se on salasanan takana. Linkitän myöhemmin, jos blogi aukeaa laajemmin. Minäpä jaan tätä eteenpäin seuraaviin blogeihin:

1. Liivian talossa.
2. Villakettu.
3. Pieni pala tallessa.
4. Hellapoliisi.
5. Puhti.
6. Ripaus inkivääriä.
7. Ilonan koti.

(Jani jakaisi varmaan vähän toisin... ainakin menisi Joki-Sipilälle ja Klemelälle. ) =)

Kiitos vielä siis Lissulle. =)

Pipareita - Gingerbread

Me olimme eilen leipomassa Otson kaverin, Halin kotona pipareita. Finnish Tradition-night! =)

Kuvassa Louise, Luc, Hal, Otso ja Osmo.


Taikina oli kätevästi Ikeasta, mutta lupasin antaa kotitekoisen taikinan ohjeen ja lupailin myös, että se on parempaa. =)

Kaverukset!!!


Pipareita, nam! Teimme myös Muumi-pipareita, se oli heistä hauskaa. Ja enkelit näyttivät kuulemma enemmän lepakoilta! =)


Loppuun vielä kuva Amoksesta. Eiliseen raporttiin lisään, että hän on myös "tässä IHANASSA vaiheessa". Tänä aamuna hän ehti kaataa Ajaxia masulleen ja jalkoihin...äkkiä vaan kylpyyn. Ja lapsilukkoja lisää kehiin!

Satoi se ensilumi tännekin ;)

Eilen luonto näytti voimansa. Täällä oli aivan mahtava rankkasade, ukkonen, aina vaan jatkuva ja jatkuva salamointi -ja satoi valtavia jääpalasia. Uima-allas oli kuin iso boolimalja. =D

Tässä kuulee jotenkin sen metelin, minkä myrsky sai aikaan.



Takapihalla tuli vettä! Naapuritkin olivat ihailemassa ja kuvaamassa. Videon lopussa hämmentynyt Amos. Meidän koneeltamme ei juuri näy kuin mustaa, vähän salamointia, mutta laitan tän silti, jos jonkun koneelta näkyisikin sadetta ja se Amoksen ilme! =)


Pirteyttä

Nyt meidän tuolit ovat tällaisia; kaksi kutakin kuosia! =)


(Kun saan vielä luvan maalata kaikki puuosat valkoiseksi, olen tyytyväinen.) ;)

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Missä mennään ... suunnilleen ainakin =)

Aloitetaanpa juniorista; Amoksen elämän uusimpia juttuja on ainakin ruokavalion monipuolistuminen ja sormiruoan mukaantulo. Hän syö jo monenmoisia kasviksia, lihaa, kanaa, hedelmiä, viljaa, riisiä jne. Tällä hetkellä herkkua on kaurapuuro, omena, riisi, bataatti, kurpitsa ja jauheliha. Tykkää kyllä kovasti myös leivästä, banaanista, porkkanasta, kanasta, marja- ja hedelmäsoseista jne. Nokkamukista juontia harjoitellaan.

Tässä maistellaan leipää, juustoa ja omenaa. (Lautasta ei voi laittaa, koska Amos luulee, että se on frisbee...)


Amos on ottanut muutamia askelia, ekat taisi ottaa jo viikko tai kaksi sitten (tai kolme... ekasta lapsesta tiesi minuutilleen, milloin eka askel tuli otettua, nyt ajattelee, että "no, ne on tommosia vahinkoaskelia", eikä muista edes milloin ne otettiin...) Niin, mutta siis tänäänkin siirtyi kävelemällä tuolin reunasta toiseen. Tasapainoilee kovasti. Mutta mieluummin konttaa vielä, "konttausjuoksua", vauhti on nimittäin nopea! =) Äänteitä harjoittelee kovasti...yritän ottaa videon piakkoin. Ainakin erotettavissa on äiti, isä, anna. Ja ai niin!!! Hän nukkuu vihdoin omassa sängyssään... JO oli aikakin, yihaa!!! Ja kovasti on seurankipeä.


Lapset ovat olleet kipeitä... tuntuu, että taas... nämä lattiamatot makuuhuoneissa ehkä aiheuttavat jatkuvaa nuhaa ja yskää...tai sitten joku muu, mutta siis kellä on ollut mitäkin...korvissa, nielussa, nenässä jne. Antibioottiin sorruttiin, koska se puree niin nopeasti. Sitten joku itikka on pistänyt mua, Almaa ja Osmoa, kutina oli sietämätön, kesti päiväkausia. Siihen auttoi onneksi aromaöljyt, hain pari päivää sitten aromaterapeutilta seoksen, joka auttoi sekunnissa-aivan uskomatonta. Siinä oli calendulaa, hemp oilia, ravensaraa ja chamomillaa. (Tiedoksi ihottumasta tms. kärsiville, jotka haluavat tehdä omat seoksensa.) Lapset laskivat paukamia, mulla oli muistaakseni 168, Osmolla melkein saman verran, Almalla vähemmän.

Tässä lapset Janin "töissä" viime viikonloppuna, eli Brisbane-joella, kisoissa.


Osmolla ei ole meneillään mitään erityistä. Kovasti hän haluaa oppia lukemaan ja harjoitteleekin, mutta kun ei äiti ehdi opettaa tarpeeksi, niin vielä puuttuu hoksaaminen. Tässä hän tuuppasi systerin veteen ja Janilla oli ollut kamera latingissa. =)


Alma on innoissaan tanssista. Perjantaina on eka esitys. Seuraavana perjantaina on toinen, johon mummille ja vaarille on jo liput ostettuina. Se on bollywoodia sitten! =)


Otso nauttii koulusta ja urheilusta. Vähän on ristiriitaisia tunteitakin koko luokalla, kun ovat eroamassa. Ensi vuonna porukka hajoaa täysin, kun menevät lukuisiin eri yläasteisiin. Tällä alueella on muutama yläaste, siihen lähialueiden yläasteet ja sitten vielä yksityiskoulut täällä ja lähialueilla, niin johan porukka tosiaan leviää. Onneksi Otso pääsi samaan kouluun parhaiden ystäviensä kanssa. Koulun nimi on Wynnum State High School.


Piiiitkästä, piiiitkästä aikaa on tullut ikävän aalto. Kaksi kertaa. (Ystäviä ja sukulaisia kaipaamme tietyllä tavalla tietenkin "aina", mutta siis varsinaista ikävää ei ole. Meidän elämämme on täällä ja se on vuodessa hakenut uomansa. Lähitulevaisuuden suunnitelmat ovat selvillä ja järjestelyt vireillä. Mutta takaisin siihen ikävään.)

Eka kerta oli, kun oli Aarne Johanneksen kastepäivä. Olisin TODELLAKIN halunnut olla kastejuhlassa Nummenpakalla, enkä työharjoittelussa Stones Cornerissa. =(

Kiitos kuvista, joita saimme. Laitan tästä kultapuppelista yhden kuvan, niin te kamut, jotka tunnette Vesan tai Selinankin, näette söpöliinin. =)


Toinen ikävä oli pienempi, pinnallisempi ja lyhytkestoisempi, sen aiheutti äidin lähettämä ihana ruåtsalainen sisustuslehti. Se oli Suomessa lempparini ja joulunumero elvytti skandinaaviset juuret eloon... Tämä on nyt ihan naisten hömppä-osastoa, mutta pitää sitäkin välillä olla. =) (Ja kiitos, äiti, lehdestä.)



Ei täällä ole lehdissä sillimössöreseptejä. =) Täytyy lähteä metsästämään matjessilliä!!!


Ja "plökiä", niinkuin rakas veljeni Vesa sanoi pienenä.


Tai joululimppuu... Mutta tähän makuun löytyi onneksi täältäkin ainekset, joten voi helposti leipoa taas tänäkin joulua suomalaisen makuista joululeipää!!!


Puolukka-piparkakku-leivoksia.


Puhtaan lumen kauneudesta, aurinkoisten talvipäivän raikkaudesta ja hiihtämisen mukavuudesta huolimatta, tätä ei kaipaa YHTÄÄN. Mutta se nyt ei ole yllätys, talvea pakoon tänne lähdettiinkin! Ja ilmasto ja luonto täällä viehättävät edelleenkin eniten.


Nyt just päällystämme tuoleja, koska ne ovat tällaisia pikku taiteilijoidemme työnjäljiltä! Kuvia uusista iloisista päällyksistä luvassa lähipäivinä.

lauantai 15. marraskuuta 2008

Onnittelut sen kun jatkuvat =)

Ensmmäiset onnittelut Vesalle!!! Suuret, syvät, isot, leveät, laajat, korkeat, lämpimät ja rakkaat onnittelut Vesalle täydellisesti ansaitusta Bryggman-palkinnosta!!! (Täältä voi kurkata juttua.)

Olemme TODELLA ylpeitä susta ja onnellisia puolestasi!!! Vähäks sä oot hyvä! =)=)=)

Toiset onnittelut pikkuiselle kummipojalle! Sydämelliset, lämpimät "hengessä mukana olo" -tervehdykset toiselta puolelta palluraista!

Teillä on varmasti ihana juhlapäivä. Lähettäkää pian paljon kuvia -ja kertokaahan nimi! =)=)=)

Lämpimät terveiset koko perheelle, Vespalle, Sellulle ja Pavelle! ;)

Kultahippuja hiuksiisi heitän,
suukoilla pienet kasvosi peitän.
Onnea sulle tahdon vaan,
enkelin vierelles kulkemaan.


perjantai 14. marraskuuta 2008

Onnea mammalle!

Auringon valoa ja lämpöä mieleen ja sydämeen syntymäpäivänäsi!


T. Tiedät kyllä ketkä =)

p.s. Ei juuri ehdi laittaa päivityksiä, eikä kovin ihmeitä ole tapahtunutkaan. Ollaan hoideltu paljon asioita, siivottu (myönnetään suoraan, että pitkästä aikaa) nurkkia, pojat ovat kipeitä, laitettu eteenpäin mun yritykseen liittyviä asioita ja paljon muuta! =) Mulla on lauantai ja sunnuntai työharjoittelua, että ehkä täältä kuuluu vasta ensi viikolla!

Katille lämmin kiitos postista!!! Risto Räppääjä pyörii liioittelematta ainakin kymmenettä kertaa! =)

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!!

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ, VAARI JA PAPPA!!!

ILO ja ONNI

Meillä on kaksi uutta perheenjäsentä! Olimme saada koiranpennun, kiitos Marian ja Phillin... mutta tähän taloon ei saa ottaa eläimiä. Tänään haimme markkinoilta kaksi kultakalaa, innostuneina eilisillasta = olimme Kallisilla kylässä ja he olivat juuri hankkineet muutaman kultakalan ulkoaltaaseensa.

Saanko esitellä: meidän perheen Onni ja Ilo! =)


Tässä vähän kuvia eilisestä. Kalliset asuvat Bribie Islandilla, paratiisisaarella, ihanassa kodissa. Koti on aivan meren rannalla.


Lapset saivat kalastella, mikä oli aivan mahtavaa vuoden tauon jälkeen, kaikille, mutta erityisesti Otsolle! Rauskut hyppivät vierellä, ihania luontoelämyksiä!

Valtteri ja Otso.


Ari laittaa Almalle syöttiä.


Jani koitti illalla saada kaunista sointia didgeridoosta. Kaisa osaa soittaa sitä, hän sai sen soimaan niinkuin kuuluu, todella vaikuttava ääni. Janin saamat töräykset kuulostivat lähinnä -anteeksi- isoilta pieruilta. =)


Emäntä ja isäntä; Kaisa ja Ari.


Tänä aamuna lapset etsivät kultakaloja altaasta. (Näistä siis mekin saimme kipinän Iloon ja Onniin.)


Vauvan viihdytystä!


KIITOS kaikesta, Kaisa ja Ari! =)


Täällä on ihmeellisen rauhallinen hetki... Kaksi isoa tekevät suomalaisia koulukirjojaan, Osmo on Jaylanin kanssa elokuvissa, Jani ja Amos nukkuvat. Laitanpa kuvaksi Kallisilla ottamani kuvan etupihalta. ..."oommmmmmmmmmmmmmmmmmm"... =)