keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

...mutta päivisin paistaa aurinko



(Kuvat eiliseltä kävelylenkiltä.)

Niin... tämä on aika hassua tämä ilman lämpötila ym. sääasiat. Pitänee huomioida tulevaisuudessa, kun vaihdamme kotia ja hankimme vaatteita ensi talveksi. Eli enää ei ykköskriteerinä tule olemaan uima-allas, VAIKKA se onkin aivan ihanaa luksusta kesällä. Kriteereinä ovat seuraavaksi muunmuassa rakenteiden valinta niin, että sisällä olisi mahd. kylmä kesällä ja mahd. lämmin talvella. Ilmastointi/lämmitys tai takka olisi plussaa. =)

Pitää varata lämmintä monipuolista vaatetta ensi talveksi...luulimme pärjäävämme parilla pitkällä paidalla, emme tajunneet tarvitsevamme villapaitaa, villasukkia ja sisällä miljoonaa peittoa. =)

No, löysin parissa päivässä kirppiksiltä villapeittoja ja muitakin peittoja puoli-ilmaiseksi, joten loppu hyvin kaikki hyvin ja keväthän on jo ovella!

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Se on KYLYMÄ!!! =)

Ihan pakko laittaa tietoa Suomeen, että nyt on kuulkaa sitten vasta oikeasti kylmä. =) Eilen ollessani ulkona totesin, ettei ole vielä ollut sellaista kylmyyttä. Pitkähihaista oli päällä, mutta tuuli meni ENSIMMÄISTÄ kertaa luihin ja ytimiin. Jani oli ajatellut samaa töissä. Puhuimme tavatessamme samasta aiheesta... "olipas kylmä"... Peittelin illalla isoille lapsille yhteensä 10 peittoa; täkkejä, fleecepeittoja, villahuopia. Tänä aamuna klo 7 mittarissa sisällä oli 7 astetta. =) Sisällä henki höyryää.

No lämmittävä ajatus on, että mamman tuloon (Ninan äiti) on enää 7 yötä! =)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Jaylan ja Osmo -vihdoin meillä

Osmon prep-bestis on Jaylan.


Osmo oli kerran leikkimässä heillä, muttemme me äidit ole saaneet aikaiseksi uutta treffiä pojille, vaikka on ollut monesti aikomus. No, nyt vihdoin sitten Jaylan tuli meille, kuulemma ensimmäistä kertaa yksin jossain.


Ja voi sitä naurun määrää! Ystävyys on hienoa! (Tähän videoon en saanut enää sitä suurinta iloisinta nauruvirtaa, kun se oli kestänyt jo puolisen tuntia...)

Kuulumisia

Viime päiviin on sisältynyt tiivistä arkea. Koulua, harrastuksia, opiskeluja, asioiden hoitelua, tapahtumia jne. Jani lähti perjantaina Bundabergiin johonkin "soutujuttuun"... joku valmentajien tai valmentajien ja soutukoordinaattoreiden "konferenssi" tms. Jani on yksi luennoitsijoista. Voi, kun lukion enkun ope kuulisi tämän. Sen jälkeen hän uskoisi ihmeisiin! =)

Lauantaina täällä oli koulujen järjestämä "Christmas in July". En oikein osaa kertoa sen historiaa tms. mutta se on siis isohko markkina/karnevaalitunnelmainen tapahtuma, jossa joululaulut soi, joulukoristeita on kaikkialla ja sitten on pelejä ja kilpailuja lapsille, hodari- ja kaffekojuja, arpajaisia, sekä kaikenmaailman krääsän myyntiä. 30 dollarilla pääsi tivolityyppiseen huvipuistoon (pieneen, vähän laitteita), me emme sinne menneet. Tapahtuma huipentui siihen, kun eniten varoja kerännyt opettajaehdokas pussasi possua! Nämä varat sitten lahjoitetaan johonkin hyväntekeväisyyteen. Hauskaa, kivaa jne. mutta nimi "Christmas in July" oudoksuttaa... Joulu nyt on kerran vuodessa! =) Kai se johonkin hyväntahtoisuuteen ym. liittyy.

Otsolla oli peli, hän ei päässyt sinne.

Tässä nyt kuitenkin Osmo ja Alma onkimassa.


Osmo, Alma ja Osmon hyvä ystävä Dakota.


Ruudun perhe oli palannut Suomesta vain muutama tunti sitten ja oli ilo kuulla kuulumisia. Tässä Lotta hellii Amosta.


Pitkin päivää oli mm. tanssiesityksiä. Tässä karate-esitys. (Halkaistaan vanerilevyjä...Osmosta tietty superkiinnostavaa.)


Vielä pari kuvaa myyjäisistä; joulukakku.


Ja possukakku! "Kiss The Pig!" -teeman mukaan.


Otson pelin loppu. Voittivat muistaakseni 152-0.


Meillä oli mukava päivä, mutta täynnä myös pieniä epäonnenpoikasia. Ensinnäkin heti aamulla olimme vain n. 3-5 minuuttia myöhässä, mutta Osmon esitys oli ohi. Yleensä täällä ei MIKÄÄN ala kellonlyömällä, nyt oli alkanut. Sitten emme jaksaneet olla possun pussaamiseen asti, kun se oli aivan viimeiseksi, harmitti kovasti. Laittaessani Amosta vaunuihin ostamani hillopurkki putosi ja hajosi. Se ei sinänsä ollut iso pettymys, mutta sirpaleiden kerääminen miljoonan lapsen juostessa ohi oli haasteellinen tehtävä. No, kun pääsimme Otson pelipaikalle, peli puhallettiin juuri loppuun. (Olimme ajatelleet ehtivämme nähdä ainakin puoli tuntia.) No, sitten lähdimme hoitamaan asioita ja matkalla mm. eksyimme muutaman kerran, mikä tarkoitti pitkää kiertotietä, kerran meinasin kääntyä väärään suuntaan, mutta takana oleva auto ilmeisesti näki vilkkuni ja tööttäsi vimmatusti. Sitten pian meinasin ajaa pyöräilijän päälle. Se ei onneksi ollut ihan todella lähellä, mutta aika... No hän huuteli siellä "jotakin"... Lapset kysyivät, että mitäköhän se huusi... sanoin, että ei ainakaan "hei kaunis nainen, lähdetkö kahville kanssani"... sanoin, että todennäköisemmin: " ¤"#?'*>¨%(" ... Lapsilla oli hauskaa...pyöräilijällä ei... No pääsimme kuitenkin ehjänä kotiin ja unohdin varmaan muutaman muunkin "epäonnen", koska niitä riitti jo huvittavuuksiin asti. Kerrankos näistäkin voi blogissa kirjoittaa. =)

Loppuun vielä Silvoloille jälkikiitos tuosta muovisesta vaatteiden suojasta; se on todella hyvä tämän ikäisen suersyöpön kanssa! =) (Tässä on siis hihat, se ulottuu kauas alas, jossa on vielä iso tasku putoilevalle ruualle.)

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Kuvia muutaman viikon takaiselta retkeltä

Jokin aika sitten olimme Sunshine coastilla juhannusjuhlissa. Tässä vähän kuvia juhlista jälkikäteen, kun silloin ei ehtinyt laittaa. Laitan nyt, mitä ehdin. Olen lukenut kolmeen eri tenttiin tänään, nyt on aika hengähtää... Vähäks yritän ahmia paljon kerralla... =) Minkäs motivaatiolle voi! =)=)=)

Siis siihen reissuun:

Muistomerkki Bli Bli:ssa, Finnish Memorial Parkissa ja yksityiskohtia siitä... "Kotimaa kun taakse jäi..."

Vaikea kuvitella, minkälaista on ollut maahanmuuttajan elämä siihen aikaan. Ei internetiä (tietoja ja ennenkaikkea verkostoja muiden suomalaisten kesken), puhelinta, kielitaitoa jne. Tämän päivän siirtolaisen elämä ainakin Australiassa on hyvin helppoa, kunhan on työtä, eikä lasketa ihmisten ikävää lukuun.

Aurinko laskemassa sokeriruokopeltojen ylle.


Pari kuvaa ihmisistä paikan päällä. Tässä on mm. just mun takana suomalainen Paula ja hänen aussimiehensä seisoo mustassa paita yllään. Hattupäinen mies on uusi pappi Tommi Vuorinen, (lähipiirille tiedoksi=joka asuu siis perheineen nyt samassa talossa, missä Maria aikanaan asui perheineen). Alhaalla kyykyssä Kaisa ja Kaisan nuorempi tytär Alisa. Kaksi muuta lasta ovat Paulan.


Otso ja 3 papin viidestä lapsesta; Aapeli, Tuomas ja Minna.


Osmo, Saara ja Liam.


Rannalta vielä muutamia kuvia. Siellä se meri siintää!


Jani nauttii, kun saa kuvata luontoa. Hänen unelmansa on mennä joku päivä KOKO päiväksi yksin keskelle luontoa odottamaan perhosia! =) Hänen toiveensa on saada napattua hyviä, kauniita kuvia perhosista.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Viikonloppu

Oli rentouttavaa aloittaa viikonloppu. Takana eka viikko koulua lapsilla loman jälkeen, Jani kotona reissun jälkeen ja mäkin olen taas lukenut tenttiin ym. touhuja on ollut paljon. Päätimme grillata muuta kuin hot dogeja ja laittaa vähän arkista runsaamman salaatin. Lisäksi vielä liina pöydälle ja kynttilät palamaaan, niin tuli mukavan juhlava tunnelma.


Illan hämärtyessä lämpö pysyi! Se on erittäin miellyttävää! =)



Hey baby girls, wanna play with me?


Alma on koko ajan nenä kiinni kirjassa...V-loppuna taisi mennä 2 Harry Potteria.


Osmo touhuissaan. Osmolla on joku hepuli-hysteria-härdeli-hösä-häsä-kasvuvaihe päällä. =) Hän kysyi itsekin eilen:"Äiti, miksi mä puhun ihan koko ajan?"


Aurinko on porottanut pitkästä aikaa välillä niin kuumasti, että kävelylle tulee laittaneeksi aurinkorasvaa, aurinkolasit ja kunnon hatun.

Otso on ollut tänään 3 kertaa pelaamassa rugbya lähikentällä. Huomenna hänellä on yhteen yläasteeseen tutustuminen. Koulun valintahan on pikkuhljaa edessä. Tammikuussa hän menee yläasteelle.

Uutta viikkoa kohti! =)

perjantai 18. heinäkuuta 2008

SPORTTIA!!! =)

Otso on aloittanut innoissaan sen mainitsemani afl:n. Se on australialaista jalkapalloa. Tässä ekan pelin jälkeen. Siis Otson ekan pelin... kausi on lopuillaan. Pelejä on vielä 5 ja jos pääsevät jatkoon, niin sitten vielä 10 lisää. Toivottavasti pääsevät jatkoon!!!


Hän aloittaa koulussa myös rugbyn ja siirtyy uimaseurassaan ns. valmennusryhmään, eli aika kivasti alkanut tulla urheiluharrastusta. Sitten vielä pyörällä kouluun ja takaisin, niin siitä tulee noin 7 km yhteensä/päivä.

Alma ja Osmo touhuissaan pelin aikana.


Eilen en päässyt hakemaan lapsia autolla, kun autonavaimet olivat jääneet Janille. Siispä vauva kärryihin ja kävelylle. Oli IHANA sää. Aurinkoinen, muttei kuuma. Osmo ikiliikkuja oli innoissaan, kun kuuli, että me KÄVELEMME kotiin. =) Juttelin taas parin tytön äidin kanssa ja jutuista päätellen ei tyttäriensä lempi ole hiipunut vieläkään. Osmolla on kuulemma "tipulauma" aina perässään. ;) Ja tytöt odottavat synttäreitään, että saavat kutsua Osmon mukaan.

Tässä Alma, Osmo ja bestiksensä Jaylan.


Tässä hassutellaan... Jaylan kysyi, kuinka vanha vauva on yms. Sitten hän silti ihmetteli, miten pikkuruisen pieni vauva on. Ms Travis, Osmon ja Jaylanin ope, laittoi Amoksen "seisomaan" ja verrattiin pituuksia. =)


Ja tässä vielä MissTravis, eli Loralea, joka rakastaa vauvoja ja pitää aina Amosta, kun olen prepissä, vaikka viipyisin 2 tuntia! =)


Matkalle kotia kohti.


Osmo meni melkein etunenässä koko matkan, mutta aivan viime metreillä, lähes kotiovella veto loppui vieteristä!


Ja on ollut taas pari vähän kylmempää yötä, siis villatakille käyttöä, housut valmistunevat huomenna. =)

torstai 17. heinäkuuta 2008

Muistoja!

Sain kortin Hilkka-tädiltäni. Mukana oli vanha kuva, jossa on mammani, pappani, minä (luulen, että olen 3-vuotias ja veljeni 1-vuotias) ja pikkuveljeni. Itselle tulvi muistoja mieleen. Kiitos Hilkka! =) Omat lapset keräävät muistoja nyt täältä...ihmeellistä!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Amos

Pistänpä Amoksesta pari kuvaa. Pari päivää sitten, lämmittelemässä ulkona. Nyt on tosiaan ollut lämpimämpää, sisällä voi olla jopa toppi päällä ja aamuisin ei jäädy.




Amos oppi kääntymään jokin aika sitten, eli nyt hyörii ja pyörii itsensä ympäri suuntaan ja toiseen ja kolmanteen. Puuroa ja perunaa vetelee ja joutuu raukka unikouluun ehkä ensi yönä... Hän syö vieläkin kerran yössä, eli se on ihan tapa. Toivottavasti oppii parissa yössä ilman isompia protesteja. ;)


Täällä myydään vauvoille, jotka tekevät hampaita, tällaisia erilaisia patukoita. Nämä ovat vehnä-soijapatukoita, muistelen nähneeni joitakin porkkanan tms. makuisiakin... Näitä, kun jyystää, niin kutina ja jomotus helpottaa. Testattu on.



Lapset ovat taas innoissaan, kun koulu alkoi. Nyt alkoi Term 3, eli kolmas lukukausi. Harrastuksia pohditaan...kuka nyt haluaa mitäkin. Nyt Otso kaavailee afl:n lisäksi uintia ja ALma ehkä pelkkää telinevoimistelua... toisaalta uintiakin olisi kiva jatkaa. Osmotuskin jaksaa aloittaa mitään, kun koulu vie niin paljon jaksamusta. =) ...puhun/kirjoitan kuin Osmo... =)

Muuta...Janilla töitä yms. valmisteluja liittyen töihin, mä luen tentteihin ja hieron. Ma:na on yksi tentti, seuraavalla viikolla toinen. Nyt täytyy mennä vaihtamaan vaippaa... Kirjoitelkaapa kesälomakuulumisia vaikka sähköpostilla! =)

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Maauimalassa!!!

Tähän "meidän" rantaan on rakennettu maauimala. Se on iiiiiso allas, johon vesi tulee merestä. Kylteissä lukee, että siellä voi olla siis mereneläviä. Osmo tietty kysyi heti, "onko siellä haita". Veden syvyys riippuu siitä, onko lasku- vai nousuvesi. Kävin Osmon ja Alman kanssa yhtenä iltana vähän katselemassa ja pulikoimassa siellä. Se on varmasti ihana kesäkuumalla. Vaikkei menisikään uimaan, voi kahlailla ja siten vähän virkistäytyä.

Tässä ollaan menossa. Odotellaan, kun Alma juoksi hakemaan pyyhettä autosta. Taustalla siis on meri.


Ensin tuntui kylmältä, niinkuin aina. =)


Sitten menossa kunnolla plutimaan. Turun murretta varmaan sana plutiminen... =)


Iltapäivän auringonpilkettä ja palmuja pilvisenä päivänä!



On muuten ollut tosi lämpimiä päiviä ja öitä... juuri kuin sain Amoksen villatakin valmiiksi. No, toivottavasti venyy vielä ensi talvena. =) Sitäpaitsi tuskin tämätalvi ihan vielä on kokonaan ohi!