maanantai 1. joulukuuta 2008

Kuulumisia viime viikon ajalta

On ollut niin paljon vipinää, etten ole ehtinyt ollenkaan laittaa kuvia ja juttua blogiin. Yritän nyt korjata asian...

Mummi ja vaari ovat sulautuneet osaksi laumaa oikein kivuttomasti. Ei YHTÄÄN tunnu siltä, ettei oltaisi nähty yli vuoteen.

Amos on nyt sitten ihan mummin poika. Suorastaan mummin uusi uloke, liitännäinen, osa... Amoksesta on tullut sylivauva viikossa. Onneksi hän hinkuaa mummin, eikä äidin syliin. ;)


Kävimme puistossa kävelyllä...olikohan se nyt viime keskiviikkona. Amos ja Amoksen äiti kiipeilivät eka kertaa myös. =)


Perjantaina oli Alman tanssiesitys, toisen kerran, minähän näin sen viime viikolla. Tällä kertaa koko muu perhe meni, minä ja Amos jäimme kotiin.


Yleisöä oli taas tanssitettu. =)


Kaija ja Pekka havainnoivat samoja asioita kuin mekin tänne saavuttuamme vuosi sitten ja mitä mamma, pappa ja Sirpakin huomasivat. Eli esim. että ihmiset ovat todella ystävällisiä ja juttelevat mukavia... jutellaanhan Suomessakin, muttei vissiin vieläkään vieraille. =) Lapset ovat avoimia, iloisia ja välittömiä...ja rohkeita. Huomaamme nyt tottuneemme niihin, koska kun he kiinnittävät huomiota asioihin ja puhuvat niistä, itse niinkuin havahtuu ajattelemaan, että "mitäs ihmeellistä siinä nyt sitten on". Eli vaikka Suomen maakin on pullollaan ihania ihmisiä, niin jos nyt puhutaan yleisesti tyylistä ja mentaliteetista, niin täällä vaan on YLEISESTI rennompaa, välittömämpää jne. Sopii meille...... ja monelle muulle! =D

Asiasta toiseen...

Minä olin koko la ja su töissä. Nyt on kaikki työharjoittelut OHI! Uskomaton olo! =) Sille nostettiin ihan malja eilen ilta-aterialla. Pekka oli laittanut filettä j se kyllä maistui. (Selkeyden vuoksi kamuille ym. että en vielä siis valmistunut, mulla on vielä muutama tentti jäljellä, mutta siis työharjoittelut on ohi.)

Almalla oli eilen Lotta kaverina, Osmo oli Valtterin luona ja Otso oli Sam-pojan kanssa kahdestaan elokuvissa. Heillä oli ollut oikein mukava päivä kaikilla. Osmo kävi myymässä itse tekemiään kortteja kaupaksi. Yhtäkään ei ostettu/otettu, mutta silti hän sai rahaa, kun oli vissiin niin söpö tai yritteliäs.... Aika hyvä bisnesmies! =)

Jani oli eilen vienyt vanhempansa Mt Cootchalle. Sinne on kiva näin alussa viedä vieraita, koska se on lähellä ja maisemat Brisbaneen mahtavat!


Pari luontokuvaa vielä... eilen näkyi sateenkaari iltasella.


Talomme edessä kasvava "sydänpuu" on taas täydessä kukassa.


Kaksi muuta kaunista kukkaa.


p.s. Vähäks kivaa syödä ruisleipää aamiaisella. =D

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja Suomessa kaksi kuukauden härmä ja härmä ja härmä ja siellä niin aurinkoinen. Haluan olla siellä.

Saludos

Anonyymi kirjoitti...

heh,toi ruisleipä:D
ihana toi puu!!!<3<3

Silvola kirjoitti...

Onpa kiva nähdä kuinka isovanhemmat taas sulautuvat osaksi joukkoa, tosi hienoa! Ehkä mekin joskus saadaan iloita taas samasta asiasta ...

Onkohan se sydänpuu sama kuin meidän pihan poinciana -puu? Niitä on täällä naapurustossa siellä täällä ja ne on kauniita!

Tapaamisiin taas jossakin välissä! t. Kaisa

Anonyymi kirjoitti...

Carlos! Sopu sijaa antaa. Päivi mukaan ja tänne vaan joulua viettämän! =)

Lissu! Tuo puu on KAUNIS! Se on energiapommi, tarkoitan sis, että antaa energiaa ja paljon! =)

Kaisa! Saatte aivan varmasti kokea saman, mulla on kutkutus, että teidän vanhemmat jo suunnittelevat matkaa! =)

Kiitos muuten tuon puun nimestä, olen autuaasti unohtanut sen jo vuosi sitten. =)

Sovitaan, että nähdään vielä ennen joulua!!! =)

Nina

Anonyymi kirjoitti...

Moi Nina

Vaikea lähte joulu jos ei ole siellä lunta, he, he mutta raha säästöpossu mene nyt joka päivä, katsotan vähän etempäin. Viestissa tarkoitin harma, harma, harma Suomi, minulle on ongelma ä ja a kuten olette huomannut.
Terveisia, Amos on komea poika