perjantai 8. elokuuta 2008

Mammakuvia!!! =)

Hassua! Tuntuu kuin äiti olisi ollut täällä aina. Tavallaan siis. Ihanan luontevasti hän tuli yhdeksi perheen jäseneksemme ja löysi paikkansa heti. Voi että on mahtavaa höpöttää ja tietää, että tätä ihanuutta nyt riittää pitkän aikaa!!! Sanomattakin selvää, mutta sanotaan kuitenkin, että lapset ovat 7. taivaassa ja me aikuiset nautimme toinen toistemme seurasta, jutuista ja vanhoista tutuista vitseistä toinen toisillemme! Kivaa kuulla kaikenlaisia kuulumisia sukulaisista, ystävistä, tuttavista ja Suomesta yleensäkin.

Hauskaa on myös kuulla tuoreita havaintoja täältä. Samoja ne ovat, joita mekin teimme, mutta joihin olemme tottuneet. Esimerkiksi... ostokset pakataan kasseihin suoraan, Suomessahan ne piti tosiaan itse pakata. Ja muovipussit eivät maksa täällä. Ilta pimenee aikaisin verrattuna Suomen kesään. Ihmiset ovat täällä ystävällisiä. Äiti on aivan innoissaan ja "ihmeissään" ystävällisestä rupattelusta ja kohtelusta joka paikassa. Hän haluaa kovasti myös ajaa autoa, kun on aina kiipeämässä rattiin, mutta muuttaa sitten aina mielensä ja menee auton vasemmalle etuistuimelle kyytiin vaan. ;)

Lisäksi on aivan mahtavaa näyttää paikkoja ja kertoilla asioista.

KUVIA:

Ekasta päivästä:


Vietiin mamma kävelylle rantaan.


Lempipuuhassaan; etsimässä kuvauskohteita.


Tämä on toisen päivän kävelystä.



Olemme nautiskelleet suomisuklaasta, kahvista, lehdistä ja kirjoista. =) Ja Vesa-veljeni lähetti suomipoppia! Vähäks siistiiii! =)=)=)


Mamman kamerassa on paljon ihania kuvia, lisäilen niitä varmaan jälkeen päin. Tässä vielä ekan päivän tervetuliaiskuohut! =)


Tylsä sattuma on ollut, että kaikki isot lapset ovat olleet TODELLA huonossa kunnossa, todella kipeitä. Ja eka kertaa vauva-Amoskin on kipeä juuri nyt. Hänellä on ollut kuumetta 3 päivää, 2 yönä lähes vain itki, viime yö oli vähän parempi. Tänään olimme lääkärissä ja pikkaraisella oli korvatulehdus ja nielutulehdus.

Mutta sairastelu ei nyt tahtia ja iloa haittaa...kieltämättä kyllä väsyttää!

2 kommenttia:

Silvola kirjoitti...

Kiva nähdä lämmintunnelmaisia perhekuvia! Osaan iloita puolestanne :)

Täälläkin ollaan oltu kipeinä ja valvottu öitä. Nyt tosin alkaa lapset olla jo parempaan päin, mutta aikuiset vasta kaatumassa ...

Onneks on ollut ihania talvipäiviä, jotka on piristänyt hurjasti!

Tapaamisiin ens vkonloppuna, I hope!

Kaisa S.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kaisa! =) Ihanaa jakaa iloa!

PALJON voimia teille, tiedän hyvin taas lähikokemuksesta, miten raskasta on sairastuvassa!

Mekin toivomme tervehtyvämme, jotta pääsemme juhliin viikon kuluttua. Huomenna haen Taskiset kentältä...jännää! =)

Nina