Lääkärin jälkeen käytiin lounaalla. Osmo oli mukana, koska hän piti ekan vapaapäivän esikoulusta. Häntä väsyttää kovasti esikoulu. Lisäksi tiistaisin ja keskiviikkoisin on uinti, mikä hauskuuden lisäksi myös väsyttää. Päätimme, että kun Osmo on tottunut esikouluun menoon, hän saa pitää tarvittaessa vapareita, ettei väsy liikaa. Niin ja siis nyt on tottunut... menee taas iloisesti ja iltapäivisin ilmoittaa, että kivaa oli ja kertoilee tapahtumista. Ihanaa, että tottuminen tapahtui sitten kuitenkin suhteellisen nopeasti.
Perjantaina olimme aamupäivävisiitillä Reetan ja Samin luona. Kaisa ja Markuskin olivat siellä tyttärineen. Meillä oli oikein Baby Boom -päivä... Daniel on 2 viikkoa meidän vauvaa vanhempi ja Alisa on 11 kk. Sitten ihanat pikkutytöt Saara ja Eden olivat tietenkin mukana geimeissä... meidän isot lapset vaan olivat koulussa. Nämä aamupäivätapaamiset ovat kaikkein kätevimpiä, vaikka tosiaan O, A ja O eivät pääse silloin mukaan. Kaikilla miehillä on sellainen työ, että varhaiset tapaamiset järjestyvät. Arki-iltapäivisin ja iltaisin ei oikein ehdi (ja nyt vauvan kanssa ei edes jaksa ...ainakaan siis iltaisin) tapailla, vaikka ystävien tapaaminen onkin virkistävää ja hauskaa. Niin... oli siis eilenkin TAAS mukavaa!!! =)
Äitejä ja lapsukaisia.
Isiä ja vauvoja... Jani ja meidän vauva 2 vkoa 2 päivää
Markus ja Alisa 11 kk
Tässä pari aamua sitten napattu kuva perheen pojista!
Eilen iltapäivällä Jani ja Alma olivat Janin töissä "Boat Naming Ceremony":ssa. Harmikseen Jani unohti kameran kotiin. Mutta siis se oli ollut mielenkiintoinen pikku tapahtuma. 4 soutuvenettä sai nimen. Meidän kaikkien piti mennä mukaan, mutta oli niin kuuma, ettei vauvan kanssa viitsinyt lähteä, koska autonkin ilmastointi on rikki. Vauvalla olisi ollut tosi tuskaisaa olla tulikuumassa autossa hikisessä turvakaukalossa Brisbanen ruuhkassa edestakaisin!!!
Tänään isot pojat pääsevät yökylään ja Almalle tulee kaveri yökylään. Janilla on taas kisat Sunshine Coastilla. Me lepäillään vauvan kanssa...on ollut vähän turhan kiireistä... ihmettelin, kun väsyttää, Jani muistutti, että mulla on vasta kaksiviikkoinen vauva, jota syöttelen öisin!!! =)
2 kommenttia:
Kasvu kuulostaa kovin samanlaiselta kuin meillä =) Kilo kuussa ja 5cm pituutta :P Alkaa jo 62 senttiset vaatteetkin kinnaamaan :D Ei liene ihme että itsellä on nälkä koko ajan!
Tosi ihania vauvoja lapsia! Kunhan nuo tuosta kasvavat ja tämä meidänkin tulee katraaseen mukaan niin on tapaamisissa kuulkaa hulinaa!
Tuskin maltan odottaa <3
Joo, vauvat kasvavat silmissä. Niin Danielkin oli kasvanut, kun oli viikko viime tapaamisesta, niin eron huomasi. Tänne vaan hulinoimaan! =)
Nina
Lähetä kommentti