Tulipa mieleeni eräänä päivänä, että olemme olleet täällä nyt reilu 3 kk ja että sehän on neljännes vuodesta! Se aika on mennyt nopeasti ja siinä mielessä tuntuu jo pitkältä ajalta. Mutta toisaalta sehän ei ole vielä pitkä aika joistakin muista näkökulmista katsottuna.
Mitä meille on ehtinyt "tapahtua" 3 kk:ssa vieraassa maassa ja kulttuurissa... Ainakin tietynlainen kielistressi on ohi. Eli ei tarvitse miettiä ja pinnistellä kaikkea kuulemaansa, lukemaansa ja sanomaansa. Se on helpottavaa. Silloin alussa jos oli päivä, että piti hoitaa monta asiaa = puhua paljon englantia, oli aivan poikki illalla, eikä illalla kunnolla ymmärtänyt edes kaupassa kassatädin tervehdystä enää.
Kielestä vielä... "se" on myös tapahtunut JO, eli lapset lausuvat enkkua paremmin kuin me. Eli koska he kuulevat sen autenttisena, he oppivat puhumaan sitä niin. Aksentti tulee olemaan aussiaksentti, ei suomalainen. Ajan kysymys enää, milloin sanavarasto ja keskustelukin on parempaa kuin meidän. Ja siihen ei kyllä paljon tarvita... =)
Muuta...Jani ei tarvitse karttaa, liikutaan me melkein missä vaan, ja Brisbane on ISO kaupunki... Mä tarvitsen kyllä karttaa, mutta osaan jo mennä yllättävän monet reissut ilmankin. Lapset ovat myös tottuneet siihen, että kun mä ajan eka kertaa jonnekin, aina eksytään pari kertaa... MUTTA he ovat oppineet myös sen, että auton voi kääntää ympäri ja aina loppujen lopuksi löytää perille! No worries!
Tänne alkaa rakentua oma elämä ja omat kuviot. Olemme olleet paljonkin suomalaisyhteisön kanssa tekemisissä. Janilla on omat aussi-työkaverinsa, mutta toistaiseksi ei ole ollut aikaa, energiaa tai edes mielenkiintoa alkaa kovasti tutustua sen enempää esim. naapureihin tms. Lapset tietenkin tutustuvat ausseihin koulussa, mikä on kiva!
Suomesta kaipaa ihmisiä! Päivästä riippuu, kuinka "kipeästi". Ikävä riippuu myös siitä, kenestä puhutaan kulloinkin... Jokaisella meillä on ollut ikävä jotakuta ja vähän eri aikaan... Janilla ehkä vähiten...tykkää niin paljon tästä elämäntyylistä ja ilmastosta. =)
Kun näkee Suomesta kuvia, niitä katsoo jotenkin eri silmin. Siis tarkoitan, että esim. sain kuvan, jossa oli harmaa, karu maisema, lehdettömässä puussa talitiainen. S ei ollutkaan "masentava", vaan tuttu ja omalla tavallaan kaunis; se oli pala Suomea. Mutta täällä on vasta elämä käynnistynyt, eli olo on kuitenkin kaikilla NYT sellainen, että "kyllä niitä talitinttejä voidaan tulla katsomaan vasta vähän myöhemmin". =)
Sitten tuli sellainen mieleen, että kun kirjoittelette sähköpostia, olisi aivan ihana saada kuvia teistä. Tehän näette enemmänkin kuin tarpeeksi kuvia meistä, mutta se on yksipuolista tältä puolen läppäriä. =) Muutamia kuvia, kun olemme saaneet, on ollut IHANA katsoa...eli nyt kaikki meilaamaan ja kuvia liitteeksi, kiitos. =)
Nyt lopetan vuodatuksen ja menen tekemään piparitaikinan valmiiksi; huomenna sitten leivotaan!
2 kommenttia:
Mulla on ihan sama tunne, kun mä näin
Suomesta jonkun tosi karun maiseman siellä Suomessa, se tuntui masentavalta. Täällä sellaiset kuvat näyttää hienolta ja epä masentavalta
Eiks ookin ihmeellistä?!?
Nina
Lähetä kommentti