Lapset hakivat pihaltamme itse pikkujoulukuusen:
Metsässä:
Olimme koko perhe yhdessä elokuvissa (Kiitos, Kati ja Rami lipuista...). Jani ja Otso kävivät katsomassa Eragonin, Nina, Alma ja Osmo katsoivat Naapurini Totoro.
Kävimme leffan jälkeen Denniksessä pizzalla ja sitten haimme Kauppahllista jälkiruuat kotiin, kukin sai valita mieluisensa:
Tästä näkee, miten iso Alman lakupiippu oikein oli!!!
Osmo täytti 4 vuotta. Tässä sitä juhlitaan mamman luona:
Tässä kilistellään mamman luona viisumille:
Tässä pappa ja Sirpa onnittelemassa Osmoa ja kilisteltiin myös viisumille!
3 kommenttia:
Nyt on ihan pakko silmäistä kanssanne tulevaa. Oman lähdön edellytysten varmistuminen tuntuu hienolta ja ulkopuolisetkin (suku, ystävät, kylänmiehet) sen tajuavat merkittäväksi asiaksi. Oli kiva katsella kilistelykuvia mammanne & papanne kanssa ja toivon, että käytätte nyt paljon aikaa heidän kanssaan (kuten tietenkin muidenkin merkittävien ihmisten kanssa).
Sitten kun totuuden hetki koittaa - teillä on koti tyhjänä ja lento edessä - tunnelmat ihan toisenlaiset, ristiriitaiset: samalla sekä huima, rohkea ja toiveikas hyppy eteenpäin, toisaalta monella suunnalla katkeraa surua luopumisesta.
Ajanmittaan toki suru tasoittuu ja elämä täyttyy taas uusista asioista ja näkökulmista, etenkin jos Skypetys, tms. onnistuu korvaamaan edes osin välimatkan tuomaa eroa.
Toistan siis itseäni: käyttäkää reilusti aikaanne tärkeimpien ihmistenne kanssa! Ja käykää *nyt* niillä ystävillä, joiden luona on jo pitkään pitänyt käydä. Kilistelkää ja iloitkaa! Näin te saatte "tankattua" molemminpuolin muuttoa ja sen jälkeistä aikaa varten.
Kiitos ajatuksistasi, Mikail! Luimme Janin kanssa sanasi ajatuksella. Tuli sellainen luottavainen olo...tiedät, mistä puhut.Olemmekin jo miettineet, että miltäköhän sitten tuntuu, kun on aidot hetket kyseessä...talon myynti, pakkaaminen, lentokoneen nousu, lenotkoneen lasku, asioihin totuttelu, kaikki järjestelyt... Nyt tiedämme, ettemme ole ainoita, kun tulee muitakin kuin jeejee-tunteita. Tai tietäähän sen jo nyt tietenkin, että tulee haikeutta, jännitystä, ehkäa surua ja pelkoakin, mutta on lohduttavaa tietää, että muutkin ovat sen kokeneet ja siitä selvinneet. =)
Äskeisen kirjoitti siis Nina =)
Lähetä kommentti