maanantai 9. kesäkuuta 2008

Pitkä viikonloppu

Lauantai meni levätessä rankan pariviikkoisen jälkeen. Pari kuvaa lauantaista kuitenkin, vaikkei mitään ihmeellistä ollutkaan. Osmo teki nyrkkeilysäkin tyynystä ja jätesäkistä. Tässä karatepotkuharjoituksia.


Otso pelaili krikettiä ja Alman puuhat näkyy taustalla.


Janilla kyllä oli erityismeno illalla, hän oli ystävänsä Hugh:n 40-vuotisjuhlissa. Jani laittaa kuulemma omaan blogiinsa kuvia.

Minä katsoin lasten kanssa 3!!! leffaa, enkä tehnyt mitään koko päivänä! Lisää sellaista, kiitos! Latasi nimittäin akkuja aika hyvin!

Su:na kävimme tuossa Manlyn rannassa kävelyllä. Siellä oli markkinat.


Iltapäivällä saimme Somervillen perheen yllätyskylään. Se oli todella kivaa, erityisesti nyt kun on tämä sosiaalinen elämä on taas meinannut jäädä arjen alle.

Amoksella ja Danielilla on 2 viikkoa ikäeroa. (Amos on nuorempi.) Tässä kaverit tutustuvat. =)


Pikku-ukot sohvalla.


Reeta lapsineen.


Isä ja poika; Sami ja Daniel.



Pojat päikkäreillä.


Ja vielä 4/6 lapsista.


Maanantaikin oli vielä vapaa; Queens birthday. Mä kävin Ipswichissä Marian hemmottelussa; lounasta, pieni kävely hevosten kanssa ja pitkä ihana vyöhyketerapiahoito. Kyllä vei väsyt ja stressit taas pois ja toi tilalle jaksamista ja levollisuutta...toivottavasti piiiitkäksi ajaksi. =)

Otso oli ystävänsä Halin luona ja Hal äitineen oli myöhemmin meillä. Mikailkin lahdutti visiitillään iltapäivällä...kuvia myöhemmin, ne ovat Janin kamerassa ja Jani on töissä.

Ja tiistaina oli kiva mennä taas kouluun tauon jälkeen. Otsohan oli viime viikon leirillä (kuvia luvassa) ja Alma ja Osmo olivat Ipswich-lomalla.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

AMOS 4 KK

Tosiaan, tänään Amos täyttää 4 kk, sen kunniaksi muutama kuva. Retrobeibi äidin vanhassa vaatteessa!


Tässä hän on tänään ulkona auringon lämmössä (sisällä edelleen viileää).


Tässä ulkokylvyssä nauttimassa.


Hän on rauhallinen ja tyytyväinen vauva. Varsinainen perheen ilopilleri! Hänellä ei ole seuran puutetta, kun 3 isoa sisarusta leikkivät hänen kanssaan, hauskuttavat tai hellivät. Ja kun tulee nälkä, on äiti ja isäkin olemassa (kukaan sisaruksista ei tykkää kauheasti syöttää, ehkä vaikean asennon vuoksi kädet puutuu tms.). Amos saa aamuisin ja iltaisin riisivelliä tai riisipuuroa. Päärynääkin on maisteltu. Yleensä hän syö (edelleen) kerran yössä nukuttuaan 5-9 tuntia. Joskus nukkuu aamuun asti. Hänellä on kaksi hammasta ja nyrkit, peitot ja kaikki tavarat ovat suussa ja kuolaa valuu. =) Hän tykkää musiikista, lauleluista, soittorasioista, kelloista jne.

Otsokin saatiin takaisin leiriltä kotiin!

Ipswichissä maatilalomalla =)

Jani on "raatanut" töissä museossa (Ipswichissä).... ei kuulemma kovin raskasta ole. Hän on mm. pessyt mattoja painepesurilla, kantanut tavaroita paikasta toiseen, pystyttänyt, ripustanut, koonnut... Toki päivät ovat kokonaisuudessaan aika raskaita, koska ennen museon työpäivää hän menee 5:ksi aamuvalmennukseen. Tässä heidän ripustamiaan lepakoita. (Tulevan näyttelyn aihehan on velhot.)


Ja mäkin kyllä huomaan olevani väsynyt nyt, kun pyöritän arkea yksin... Huomaan sen mm. pelästymällä suunnattomasti peilikuvaani. Ei paljon ehdi tukkaa laitella. =) Tässä Janin nappaama arkirealistinen kuva beibistä ja äidistä pari aamua sitten.


No niin, siis asiaan:

Me saimme todella mukavaa vaihtelua arkeen, kun vietimme (mä + Alma, Osmo ja Amos) 2 yötä Ipswichissä serkkuni Marian heppojen "vahteina". Pääsyämme perille, menimme suoraan Missyn ja Murun luo. Portti on laitettava kiinni, että hevoset eivät karkaa.


Tässä Missy ja Muru näkevät, että Alma on menossa päästämään heitä toiselle laitumelle, luoksemme.


Tässä Muru on jo ehtinyt portille.


Hommiin kuului loimien vaihtelu yöksi ja päiväksi sekä ruokinta. Alma ja Osmo hoitivat hommat innoissaan. Mietimmekin, miltä tuntuisi, jos sen kaiken tekisi joka päivä ja lisäksi sitten vielä pesut, harjaukset, ratsastaminen, kavioiden hoitelut jne. Alma totesikin, että olisi varmaan raskaampaa kuin näin vaan parina päivänä. Mutta niistä saa VALTAVASTI iloa, kuten koiristakin ja yleensäkin siis eläimistä!


Iltataivas takapihalla.


Illalla napattu kuva mangoista... vai onkohan tämä papaija... taitaa kyllä olla mango...


Tässä yksi lepakon syömä hedelmä, näkyy hampaan jäljetkin hyvin.


Luimme ruokintaohjeet lapuista; aamulla ja illalla sai eri ruokaa. Alma hakee ruokaämpäreitä ke-aamuna.


Tässä valmistellaan ja sekoitellaan keskiviikkoaamun sapuskaa. Ensin kuiva-aineet ämpäriin.


Sitten haetaan vettä.


Vähän vettä kuivaruuan sekaan ja sekoittamaan!

Tässä lapset antavat ekaa ilta-ateriaa hevosille tiistaina.


Ja Muru iltaruuan kimpussa.


Muita kuvia Ipswichin päivistä sikin sokin:

Iltapalalla.


Menossa nukkumaan. Nämä tyynyliinojen valinnat lapsille kertovat Marian luonteesta; ajattelevaisuudesta ja viitseliäisyydestä. Osmolle Aku-liina, Almalle silkkisatiini-liina. He suorastaan hyppäsivät tyynyjen kimppuun ja makeille unille. =)


Amos päikkäreillä.


Pyöräilemässä.


Lapset olivat yksin metsäretkellä tunnin; vaatteet joutivat muovipussiin kuraisina samantien, kun he palasivat. Tässä Osmo retken jälkeen takapihalla puolinakuna Jackien kanssa.


Kivaa oli!!! Tulemme toistekin vahdeiksi, Maria! =)

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Kirjoitustuulella näköjään... 3. postaus tänään. =)

Veljeni on kysellyt lasten kielitaidosta. Ajattelin laittaa jotakin konkreettista... Tässä siis Vesa-enolle. =)

Esim. Alma kirjoitti reksilleen tämmöisen sähköpostin itse:


To Mrs Barbe
My name is Alma from 4B.
We are learning about Rainforest we don't like when people are damaging the rainforest by
littering and chopping down the trees.
We would like to have one special Tuck shop day on wednesday without packaging.
Would you please ask P & C if this is possible because by this we can save the Rainforests trees.
THANK YOU!
From:Alma

Tässä Alman esitelmän alku viime viikolla. (Se suhina on kaatosade ulkona.)



Tässä Osmo laskee...laskusta ei meinaa tulla loppua, niin äiti vähän keskeyttelee, että mahtuu tänne ladattavaksi. =)




Otson jutustelua joskus toiste, ei ole nyt kotosalla, että vois pyytää "näytettä". =)

Maanantai päiväkaffeturinoita =)

Tulin tänne koneelle rupattelemaan itsekseni, kun Amos nukkuu ja olen jo touhunnut taas koko aamupäivän... Nyt nautiskelen siis päiväkaffetta Maija-kummitytöltä tänään postista saapuneen Fazerin Sinisen kera! KIITOS MAIKKI! =) Muiskis! (Ja maiskis...)

Maija-kummitytöstämme tulee yksi Amoksen kummi. Maijalta tulikin tänään niin ihana paketti Amokselle, ettei sitä nyt voi olla esittelemättä. =) Eli kummilusikka kaiverruksineen, suomalaista suomalaisemmat (eli Marimekkoa) tutit ja kätevä tuttiketju (jota meillä ei vielä olekaan...) ja tuttipullo! =) Ja kortin runo sai väkisin itkun tulemaan. Kaunis oli, Maija!


Ristiäisistä... tänne tuli suomalainen pappi noin 1 kk sitten, mutta meillä on ollut todella kiireiset viikot. Nyt pappi on perheineen lomalla Ruotsissa...että ristiäiset sen kun siirtyvät. =)

Tänään lisättiin aamupuuroon jo päärynää. Tässä Amos odottaa, että jokohan sitä saisi maistaa pian! (Jos Anja tai Juha tai Satu lukee tätä, niin Anja...tämä syöttölappu on sinun aikanaan Osmolle ostama.) Muistatkos? =)


Eli mössöaika on alkanut!!! Amos vaikuttaa rauhalliselta syöjältä...onneksi... Alma ja Osmo aikanaan söivät niin, että kun yksi lusikallinen meni masuun, kaksi meni seinille, kolme hiuksiin, viisi vaatteille...loput lattialle, pöydälle, käsiin ja syöttäjän vaatteille!


Otso unenpöpperöisenä lähdössä aikaisin aamulla kouluun ja Year Seven Camp:ille. Innoissaan lähtivät, vaikka vähän jänskättikin. Otson kaverin Halin äidiltä tuli tekstari (oli ollut saattelemassa bussiin), että "no worries... no tears, just laughing".



Harmi vaan, että vettä tulee kuin aisaa!!! Uima-allas tulee pian yli äyräiden. Kaunistuvaa on luvattu, että toivottavasti näin tulee käymään!


Sisällä palaa tuikut. Sussu vinkkasi, että tuikut lämmittävät "ihan oikeesti". =) Tottahan se on ja nyt niitä sitten kuluu.


Minä olen aloitellut seuraavaa kurssia: Massage Therapy One:ia. Amoksen kanssa katseltiin äsken videolta ohjeita ja nyt alkoi sormet syyhytä päästä koittamaan hierontaa käytännössä. Etsin netistä hierontapöytää, valinta on vaikea, koska pöytiä on niin paljon ja hintaakin pitää vähän miettiä. Mutta toivottavasti pian pääsen tositoimiin! Kaikki kaveriraukat joutunevat käsittelyyn seuraavan vuoden sisällä. Tai ehkä se on heillekin ihan ihanaa, kunhan opin vähän tekniikkaa...etten ole liian hellä ja vaan kutita, enkä toisaalta liian kovakourainen aiheuttaen mustelmia! =)


Janilla on vielä töitä Ipswichissä tämä viikko. Mä ja lapset (paitsi leiriläinen) menemme huomenna serkkuni Marian luo hevoshoitajiksi-IHANAA! Tullaan kotiin torstaina. Aussikamuille tunnelmallisia syysiltoja kynttilän valossa ja suomalaisille kamuille ihania alkukesän päiviä...juhannusta odotellessa, vai?!? =)

Sunnuntai 1.6.

Eilen, eli sunnuntaina oli harvinaista ja kivaa, kun Jani oli kotona. =) Se on ainoa päivä viikossa, kun näin on. Päivällä perhe Eloranta toi meille tavaroita säilöön, koska he lähtevät tänään Thaimaan-loman kautta takaisin koti-Suomeen!!! Ovat olleet täällä noin 9 kk. Suurin osa tavaroistaan menee tänne pian muuttavalle suomalaisperheelle. Kätevää!!! Ja aikamoista trafiikkia tuntuu olevan Australian ja Suomen välillä... =) Perheitä tulee ja menee...lisäksi tietty reppu selässä matkaavat reissaajat! Me olemme myös saaneet perheeltä poikien vanhoja vaatteita, pelejä yms. Että KIITOS vielä kerran. =D

Samalla grillasimme vähän hampurilaisia ja pohdimme oikein urakalla, MILTÄ NYT TUNTUU LÄHTEÄ TAKAISIN SUOMEEN! =) Kiitos, kun jaksoitte kertoilla tuntemuksistanne, oli kiinnostavaa ja kivaa jutella!!!


Osa poitsuista trampalla...Tuomas, Akseli ja Osmo.


Jani, Amos ja Pete.


Sini ja mää... =)


Ilta meni pakatessa Otson leirikamoja; hän lähti tänään ma:na viikon lerikouluun.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Suomalaisten naisten saunailta Sunshine Coastilla

Meitä oli Paula, minä, Ulla, Nina ja Kirsi (takana) ja Kaisa, Reeta, Elina ja Elli (edessä).


Elli on asunut täällä jo 40 vuotta. Hänellä oli kaunis koti. Tässä kuvat olohuoneen avaruudesta ja seinällä olevista Ellin äidin tekemistä ryijyistä.


Oli todella mukavaa, rentouttavaa ja hauskaa. Oli antoisaa kuunnella tarinoita...milloin ja miksi kukin on tänne tullut, onko mieskin suomalainen vai aussi, onko lapsia vai ei ja jos on, niin kuinka monta, mitä kukin tekee työkseen jne. Erityisen mielenkiintoista oli jutella eri tunteista ja kokemuksista, mitä kukin on kokenut vuosien varrella... Esimerkiksi maahanmuuttajalla näihin kokemuksiin voi kuulua koti-ikävää, syyllisyyttä siitä, että on lähtenyt, joidenkin perheet Suomessa eivät ole hyväksynyt lähtöä. Tai kokemuksia siitä, miten elää täällä, mutta kuitenkin on jotenkin osaksi Suomessa... Joku on päättänyt jäädä, joku tietää menevänsä takaisin esim.2 v. kuluttua, joku ei tiedä, mihin elämä vie.

Sydämellinen kiitos Ellille! =) Ja kiitos, Kaisa ja Reeta, kutsusta! =)

Niin, me saunoimme! Se oli IHANAA! Altaan vesi oli aika kylmää, mutta sitä kivempi oli mennä lämpimään saunaan uinnin jälkeen! Tässä Ulla ja Kaisa.


Herkuttelu kuului asiaan. =)


Laitan vielä loppuun kuvan, miten harmaata ja sateista on nyt ollut ja ehkä suomalaisista näyttää oudolta tämä liikenne. Nappasin tämän ajellessani Sunshine Coastille. (Hassuista paikannimistä puheenollen, ajoin kohti Mooloolabaa.) Nyt ei enää joudu keskittymään, kuten alussa, vaan ajo on automaattista.